Kun marsut tulivat minulle käytin ruokana Altrominin kasvatusta ja sen jälkeen Altrominin elatukseen.
Tällä hetkellä olen todennut parhaimmaksi laumalleni Genesis marsun pelletit ja seassa on usein Altrominia vieläkin.
Pellettien lisäksi marsuillani on aina vettä ja heinää tarjoolla. Tuoreita annan kaksi kertaa päivässä.
Viikonloppusin aitauksen siivouksen yhteydessä marsuni saavat herkkulautasen, josta
löytyy paljon suosikki vihanneksia. Yleisesti tuoreisiin kuuluu meillä porkkana, omena, tomaatti, salaatti, selleri
jne. Marsuni ovat aika nirsoja vaikka tulopäivästä asti olen heille kaikkea yrittänytkin syöttää. Marsut saavat
myös näkkileipää, sekä mustikan-/puolukanvarpuja ja puiden oksia. Kesäisin saavat myös paljon vihreitä ulkoa
kuten suosikkina voikukanlehtiä. Talvisin kasvatan itse marsuille kaurajyvistä versoja, sekä herneenversoja yms.
Huolehdin myös c-vitamiinista, joka on tärkeää marsulle. Marsuni saavat sitä ruokavaliolla + lisättynä esim. kurkun viipaleen
päällä.
Takaisin